Kestääkö pää treenitauon?

Long time no see ja vihdoin pääsen palaamaan näppäimistön ääreen kesätauon jälkeen. Mitään taukoa en ajattelut varsinaisesti pitää, mutta kesän hulinoissa ja uuden työn ohessa kaikkia ideoita ei kerennyt toteuttamaan, vaikka pää onkin täynnä uusia visioita! Toivottavasti tämä tuleva syksy antaa armoa niiden toteuttamiseen! Kuten kirjoittamisesta oli taukoa, otsikosta voi päätellä, että näin kävi myös treenien osalta. Miksi niin?

Keväällä olin intopiukeena aloittamassa rytinällä kehityskautta. Olin lähes varma, että saan nostettua sarjapainot uusiin säfääreihin ja lihasta pukkaa tulemaan. Uuden työpaikan lähettyvillä on vielä pari hyvää salia, joten sekin lisäsi motivaatiota. Noh, lyhyestä virsi kaunis. Olin muutaman kerran kerinnyt käydä treenamassa kovaa, kun selkä sanoi sopimuksensa väliaikaisesti irti. Olin vasta tekemässä alkuun kevyempiä sarjoja, kun viiltävä kipu alkoi alaselässä. Sitten kipu nousi ylöspäin kohti yläselkää ja lopulta kipu säti reidestä aina jalanpohjaan asti. Lopetin sarjat siihen ja menin venyttelemään, mutta hyvä jos pääsin edes ylös maasta. Tunsin oloni melkein rammaksi. Onneksi sain hierontaan ajan seuraavalle päivälle. Kävelin selkä kumarassa ja jopa penkiltä ylös nouseminen vaati keskittymistä ja ponnistelua. Liikkuminen oli hankalaa ja jatkuva kipu rassasi hermoja. Olin jo melkein vakuuttunut, että joku nivel on hajonnut jossain kohtaa, mutta onneksi kipu johtui vain lihaskireydestä. Lonkan seudun lihakset oli mennyt niin jumiin, että se kiskoi pitkää selkälihasta juntturaan oikealta puolelta. Venyttely ja hieronta tehosi, mutta hetken aikaan jouduin varomaan selkää, etten tehnyt äkkinäisiä liikkeitä tai nostellut juuri mitään.

Vaivat eivät loppuneet tähän, vaan parin viikon kuluttua tästä sain kovan korvatulehduksen, minkä seurauksena vasemman korvan tärykalvo repesi ja tulehdusarvot lähtivät nousukiitoon. Sairaslomaa ja lääkärissä ravaamista. Uskokaa tai älkää, tärykalvon repeäminen sattuu muuten aika hemmetisti. Lisäksi verta nokotteleva korva ei ole kovin kauniin näköinen 😀 Onneksi tulehdusarvot saatiin laskemaan ja tulehdus voitettiin antibiooteilla, mutta tapahtuneesta on nyt kulunut puolitoista kuukautta, eikä kuulo ole palautunut normaaliksi. Kolme viikkoa vietin lähes puolikuurona ja nyt kuulo on parempi, muttei normaali. Sain puolenvuoden tarkkailuajan korvalle ja jos siihen mennessä tärykalvo ei ole umpeutunut normaalisti/kuulo palautunut niin sitten mietitään uudestaan asiaa. Ettei tulehdukset olisi tähän loppuneet, sain heti perään seuraavalla viikolla silmätulehduksen ja siitä seuraavalla viikolla toinen korva meinasi myös tulehtua, mutta onneksi siitä päästiin nopeasti ohi. Että mikähän tulehdus olisi vielä kokematta? 😀

Treenitaukoa näiden sairastelun lomassa tuli kuukauden verran totaalilepoa ja kolme kuukautta mentiin kevyemmällä satsilla. Nyt vasta näin elokuun alkutaipaleella alkaa taas pikku hiljaa päästä juttuun takaisin kiinni.

Suurin kompastuskivi kuitenkin löytyi pään sisältä. Kun kroppa on levossa, lihaksista katoaa paine ja peilikuva alkaa näyttämään luihummalta. Painokin tippui loppupeleissä kolmen kuukauden aikana 4 kiloa ja mieleen alkoi hiipimään osittainen masennus menetystä kunnosta, lihaksista ja työstä. Onko aloitettava alusta?

Kun vihdoin pääsi takaisin salille (helteessä), tuntui, että koko kroppa meni aivan shokkiin. Jalat olivat aivan jumissa monta päivää, aineenvaihdunta lähti rullaamaan vasta seuraavalla treenikerralla ja olo oli aivan voimaton lopuksi. Ikävintä oli huomata, että sarjapainoissa joutui ottamaan useiden kilojen takapakkia, kun rauta taas painoi. Pikku hiljaa taas kohti parempaa kuntoa ja isompia sarjapainoja. Hermotukset tuntuu olevan hiukan hakusessa taas, mutta onneksi lihasmuisti säilyy. Onnekseni huomasin, että kädet tuntuvat palaavan vanhaan kuosiin yllättävän nopeasti (verraten ainakin selkään ja jalkoihin).

Tässäkin asiassa huomaa sen, että tärkeää on se, mihin fokuksen käyttää. Voit joko keskittyä paranemiseen, tai itkeä vanhan kunnon perään. Tai voit nauttia elämästä sellaisena kuin se on tässä hetkessä ja myöhemmin tsempata enemmän. Kuten kisadieetillä mongersin, että haluaisin syödä ja levätä enemmän ja nyt kun sitä sain, niin valitin, että haluan takaisin treenimoodiin. Ikinä ei siis hyvä.

Ehkä tauko olikin hyväksi kropalle ja mielelle. Kroppa on saanut palautua ja motivaatiota nostettua. Sitä oppii arvostamaan asioita uudelle tavalla, kun ne kerran menettää. Kuten vaikka se terveys. Elämässä kuitenkin tapahtuu myös paljon sellaisia asioita, jotka ovat treeniin verrattuina paljon isompia. Loppupeleissä hyvä kroppa on aika olematon aalto elämän suuressa meressä. Vaikka harrastukset ovat tärkeitä ja tavoitteita hyvä tavoitella, joskus voi nauttia ihan jostain muusta. Muutama hyvä ystäväni sai vauvan kesällä ja nämä olivat hyviä esimerkkejä siitä, että voi hehkua upeana siitä huolimatta, että vartalo muuttaa muotoaan – eikä se ole ollenkaan huono juttu ♥

Vaikka haluankin tehdä itsestäni sen parhaimman mahdollisen version, mutta sen voi tehdä myös armolla ja myötätunnolla. Treenitauot vaativat tsemppaamista omassa pääkopassa, että tottuu toisenlaiseen ulkokuoreen, mutta täytyy yrittää muistaa elämän kokonaisuus, eikä zoomata asioita pieniin yksityiskohtiin.

 

♥ Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *